Rantapummitar, kiitos viestistäsi. Olen tosiaan joskus karpannut ja se kyllä toimi, mutta ei jäänyt loppujen lopuksi tavaksi. Ehkäpä tuota voisin kokeilla uudelleen. Pidän kyllä karppauksesta. Rahatilanteen takia se lähinnä jäi. Ei ole varaa ostaa kuin moskaruokaa, eikä aikaa tehdä ruokaa myöskään. Mutta jos siihen yrittäisi oikein panostaa...

Sain lopulta soitettua lääkärin aikaa niin mitäs ne sanoivat... ei ole lääkäreitä nyt tapreeksi, kun kaikki ovat lomalla, soittele uudestaa syyskuun alussa. No just. Katsotaan sitten, siihen on vielä pitkä aika. Täytyy miettiä, että sitä karppaustako sitä ennen, vai miten edetään. Ihan nyt ekaksi päätin olla tuhlaamatta vähiä rahojani herkkuihin ja tupakkaan. Siitähän jää loppujen lopuksi aika iso potti jos onnistun, niin voisikin sen käyttää ruokaan. Yleensä vaan siinä käy niin, että kaikki ylimääräinen raha menee kissoihin :P Mutta ei ainakaan ryyppäämiseen, siitä olen onnellinen. Voisi sitä tosiaan olla huonompiakin rahankäyttökohteita kuin kissat.

Mietitään....