Vieläkin lihava, kiitos kommentistasi. Aion minäkin ihan kunnolla pudottaa painoa tässä vielä. Aikaakin näyttäs olevan.

Juttelin ehkäisyneuvolan läälärin kanssa ehkäisyimplantin pois ottamisesta. Se on nyt ollut määräajan, eli pitäisi nyt joka tapauksessa poistaa. Tämä lääkäri oli sitä mieltä että ennen sen poistoa minun pitäisi vielä hoidattaa vähän diabetestäni. Aamusokerit on ok nykyään, mutta ruoan jälkeiset saattaa olla korkeatkin. Tietenkin sitä pitää hoitaa ne kuntoon raskautta ajatellen. Hyvä siis että aloin hoitaa asiaa ajoissa, ettei tule sellainen mieliala, että juttu viivästyy. Menen asian tiimoilta lääkärille parin viikon sisällä.

Laihdutus ei ole vielä sujunut ihan toiveiden mukaan. Näyttelyn aikana on aina vaikea syödä oikein. Lisäksi söin big mac-aterian. Tajusin puolessa välissä ruokailua että hetkinen, munhan piti laihduttaa! Seuraavalla kerralla muistankin sitten jo ennen kuin ostan roskaruokaa!

Tupakkaa on vielä täksi illaksi jäljellä, mutta mieliala lopettamisen suhteen on hyvä.